Nyt riittää ikean värikkäiden lastenmukien kaatuilu; kirppareilta viimeisen vuoden aikana on mukaan lähtenyt muutamia Sarviksen punaisia 2dl mukeja, joita olen kaivannut saada lisää ulkonäkönsä ja käytännöllisyyden takia.
No satuin sitten ruokakaupassani törmäämään hyyyyyvin saman näköisiin mukeihin kauniin keväisen värisenä, joten pakko oli ostaa viimeiset kolme parempaan kotiin. Väittäisin että malli on sama, takuuseen en mene, mutta minun puusilmäni ei eroa ole vielä löytänyt. Kahvikupin nimellä näitä myytiin, ovat siis pienempiä kuin ne mahdottoman isot mukit.
Punaiset ovat aitoja vanhoja Sarviksia ja limet uusia Hammar Plastin merkillä varustettuja. Kuvat taas valehtelevat, oikeasti lime on raikkaampi, eikä tuollainen valju pastelli.
Toinen bloggauksen aihe sitten, hmm...taas jotain, minkä onnistumisesta en ole aivan varma. Wave Blanket-ohjeella tehty peitto sekalaisista villalangoista. Peiton koko ei huimaa päätä, mutta vaunu/kaukalo-peitoksi sen jollekin vauvalle kuvittelinkin tekeväni. Harkitsen vielä laittaisinko jonkun taustakankaan kiinteästi, kun puikkovalinta saattoi osua vähän yläkanttiin. Ja osa langoista oli selvästi toisia ohuempia. Noh, aikas ihana kumminkin, vähän syksyinen, vähän jotain muutakin...ja tehty ilman uusia lankaostoksia!
torstai 31. maaliskuuta 2011
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Väsyneitä blogisteja?
Tuntuu että kevään aikana olen löytänyt tieni useampaankin blogiin, missä pohditaan bloggaamisen mielekkyyttä. Bloggausvälien harvetessa tuntuu väistämättä saamattomalta, tai jos bloggausaiheet tuntuvat tylsiltä, miettii kannattaako niitä laittaakaan. Toinen syy blogiharrastuksen uudelleenpohdintaan on huomata elävänsä liian julkisesti, lukijamäärien kivutessa ja bloggausten säilyessä avoimina oman elämän tilityksinä.
No, koitan pitää oman rimani matalalla (ja olla paljastamatta liikaa), ja blogata edelleen saadakseni pidettyä jonkinlaista arkistoa tekeleistäni, niiden lähteistä ja toteuttamiseen liittyvistä huomioista. Ja toki toivoen että joku saa täältä edes jonkinlaista vinkkiä tai intoa omiin tekemisiinsä.

Viimeisimpänä on valmistunut muutamia vaatteita kokonaan kaapin kätköistä löytyneistä kankaista. Housuissa oli sattumoisin reikä kankaassa, joten tein sitten ruman tähden päälle koristeeksi. Lahkeissa pitkät trikooresorit jatkamassa käyttöikää. Kaavana Saimin svetarihousut Ottobrestä. Turkoosi paita on ihanan raikas, heti neidin suosikki. Helmassa Michaels Stoffecken geisha-nauhaa merkkinä. Ja tähänkin kaava Ottobrestä.
Ja lisäänpä vielä kuvan, jossa on myös paita, jota en ole itse tehnyt, mutta on se vaan niin makeaisen retro, että pakko näyttää se teillekin! Vihreät paksut valmiiksi kuluneen näköiset resorit yhdistettynä tuohon ä''än ruskeaan kankaaseen, hieno!
p.s. aplikoin tähden ensin turkoosilla langalla, keltainen kun oli hukassa. Mutta sitten kun keltainen lanka löytyi, niin minäpä purin turkoosin ja applikoinkin keltaisella Venyi näköjään nuo sakaroiden päät, mutta enhän minä nyt uutta tähteä sentään vaivautunut leikkaamaan.. Huh, kiva purkaa sellaista 0-etenemisellä tehtyä tiheää kiinnitys-siksakkia, suosittelen teräväkärkisiä saksia!

Tunnisteet:
applikointi,
käsityöt,
nauhat,
ompelu,
tyhjänjauhanta
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Neidit sai rukkaset
Viikonlopun saldona valmistui mm. pul-kintaita Ottobren 6/2010 Mimi-kaavalla. Pikkuneidille sopii hyvin vielä 12kk koko reilummilla saumanvaroilla. 4-vuotiaalle lisäsin kaavoihin pari senttiä pituuteen ja noin sentin leveyteen. Päälliset pul-kankaan jämiä, vuorena ohut fleece ja reunoissa nauhamerkkejä.
4-vuotias sai taas valita kokonaan kinttaidensa materiaalit, ja kummallinen kasari-imelä-yhdistelmä siitä syntyikin Prinsessa-nauhoilla. Pitänee ensikerralla päättää taas itse, ettei raukkasella aina ole niin 'rumia' tekeleitä..
Vihreät on hyshys-katergoriaa eli lähdössä eräälle pienelle reippaalle kummipojalle.

maanantai 7. maaliskuuta 2011
Villapaita raglan-hihoilla Floricasta
Pikkuhiljaa on sitten toinenkin, isompi villapaita valmistunut Novitan Florica-langasta. Malli edelleen oma mukaelma miehelle tehdystä villapaidasta. Puikkojen koko taisi olla 3. Isompi paita on noin 104/110 senttiselle, ennemmin kapea kuin leveä...ja helman ja hihan korkeudet vertailin sopivista paidoista. Helman ympärys on 128 silmukkaa, hihan aloituksessa 44 silmukkaa ja kainalopäättelyiden kohdalla lisäysten jälkeen 59 silmukkaa. Raglan-kavennukset on aluksi ja lopuksi tehty yhdellä välikierroksella, puolen välin paikkeilla kahdella välikerroksella, että hartioihin sai tilaa ja etenkin korkeutta.
Pienempi paita on noin kokoa 86/92. Helman ympärys 112 silmukkaa, hihan alkaessa 36 silmukkaa. Lisäyksiä noin 3-4 sentin välein, näitä en ollut merkannut muistiin, enkä taida viitsiä laskeakaan enää.
Kiitos tämän tylsyyden lukemisesta, toivottavasti näistä on jollekin iloa! Tosin yhä useammin huomaa, että ainakin itselle näistä on jälkeenpäin iloa, kun aloitttaa uusia samantapaisia tekeleitä.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Miksi tämä blogi ei päivity?
On se kyllä kumma kun tämä ennen niiiin hauska blogi nyt jämähti noihin neuvolakortin kansiin, eikä mitää uutta ole tapahtunut pitkään aikaan. Kotirintamalla luullaan, että olen juurtunut sohvaan, mutten huolestu, koska sitä on esiintynyt suvussa ennenkin, vieläpä ihan lähiaikoina. Projektit on olleet mm. seuraavia: paljon jämälankatöitä myyjäisiin; nukkejen neulottuja sukka-tumppu-pipo-settejä ja leikkimuffineja, joista muffineja en jaksanut edes kuvata. Toisena projektina venyy ikuisesti kestävä villapaita 4-vuotiaalle kolmen millin puikoilla ja ohuella langalla. Eli näkemisiin sitten kevättöiden aikaan taas!
Niin ja taisi välissä valmistua jämälagoista myös neulelapaset pikkuneidille, mutta tuli niin rumat, etten viitsi blogata. Hah, ihan kätevät ne on, mutta rumista lankayhdistelmistä.
Niin ja taisi välissä valmistua jämälagoista myös neulelapaset pikkuneidille, mutta tuli niin rumat, etten viitsi blogata. Hah, ihan kätevät ne on, mutta rumista lankayhdistelmistä.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Neuvolakorttikansia, taas!
torstai 20. tammikuuta 2011
Villapusero Novitan Floricasta
Tammikuun päivät on hyytävän kylmiä näillä korkeuksilla, joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan, puikoilta valmistui pienemmälle neidille noin 86 senttinen neulepaita. Lankana aiemmin blogattu Novitan tehtaanmyymälästä Korialta hamstrattu Florica-lanka. Puikkona pyöröpuikko 3 ja ohje taas keksitty tekemisen myötä. No, ideana sama yksinkertainen raglan-malli, kuin miehen neuleessa. Laskeskelin neuletiheydet ja tein aivan liian suuren aloituksen. Purin ja tein uuden sopivan, paljon pienemmän kuin laskennallinen tulos antoi.....tosin ikinä en saa mallitilkkua tehtyä, vaan teen mieluummin puoli työtä valmiiksi, ja puran sitten sen. Fiksua, eikö?
Napit ovat jostakin vanhasta keräyksestä, ehkä kierrätyskeskuksen nappipurkista, ihanat. Ylimmäinen nappi on toimiva, että kaula-aukko ei olisi liian tiukka.
Poseerauskuvan on napannut 4-vuotias heti ulkoilun jälkeen, mistä kertovat myös punaposket ja myssyn alla suttaantunut kampaus.
Napit ovat jostakin vanhasta keräyksestä, ehkä kierrätyskeskuksen nappipurkista, ihanat. Ylimmäinen nappi on toimiva, että kaula-aukko ei olisi liian tiukka.Poseerauskuvan on napannut 4-vuotias heti ulkoilun jälkeen, mistä kertovat myös punaposket ja myssyn alla suttaantunut kampaus.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Pienten neitien huone
Innostuin kuvaamaan huoneen tämänhetkistä (eilisen lyhyttä hetkeä) tilaa, joten jaetaanpa tämä teidän kanssa.
Ihanan keltaisen nostalgisen sängyn löytyminen anoppilan vintiltä toi pikaratkaisun lasten nukkumajärjestykseen. Sunnitellun kerrossängyn sijaan meillä onkin nyt lasten huoneessa kaksi eriparivanhaa lastensänkyä. Ja suunniteltua vähemmän lattiatilaa.

Lastenhuonetta kalustavat ja sisustavat enimmäkseen kirpparilöydöt; valkoinen kirjahylly/kaappi, harmaanvalkoinen sänky, vanha punahilkka-koulutaulu, säästönorsu, 50-luvun(?) vedettävä hiiri-puulelu ja suurin osa leluista, kuten helmitaulu, nukenvaunut ja Jukan askare-laatikko.
Toinen puoli huonetta on sitten Ikeasta mukaan tarttunutta; verhot, kettukankainen päiväpeitto, punainen seinähylly ja punaoranssiksi maalatut puiset pöytä ja tuolit.
Vintage kattolamppu on suosikkini koko talon lampuista, siitäkin kiitos anoppilan suuntaan. Tämä kaunokainen on palvellut aikoinaan heillä keittiönlamppuna.
Näitä Niemelän kalusteen sänkyjä on ilmeisesti ollut tosi monessa kodissa 70- ja/tai 80-luvuilla. Kerrossänkyinäkin nämä toimivat, tosin muistan jo lapsuudesta, että ei tainnut olla sekään viritys tukevimmasta päästä? Nyt kyllä kelpaisi toinen samanlainen, mutta ehkä en kerrossängyksi uskaltaisi ilman pulttauksia, liimauksia ja muita tukitoimenpiteitä laittaa.
Tunnisteet:
home sweet home,
kirppari,
sisustus
tiistai 18. tammikuuta 2011
Unipöllöjä
Kauan Tilli mössönpoika ja muita ihania- Blogia kahlattuani, päätin toteuttaa juuri omaan huoneeseen muuttaneiden neitien iloksi tytöille omat unipöllöt. Paljon on pöllöissä samaa, mutta jätin tarkoituksella katsomatta kuvia enää suunnittelun alkaessa, etten aivan kopioita saa aikaan :)

Pohjakankaana velouria, mahana trikoota, silmissä fleeceä, nokat huovutettua villapaitaa ja yhdessä velouria, sekä reunoissa kokoelma nauhanpätkiä. Silmiin kirjoin ripset käsin virkkaus-langalla ja kiinnitystä varten tutustuin tarkemmin ompelukoneeni kuvio-ompeleisiin, ja sieltähän löytyi sopiva tikki, joka vähän muistuttaa käsin kiinni kirjotun jälkeä.
Neidit pääsi itse valitsemaan kankaat äidin antamista vaihtoehdoista, ja nauhavalikoimakin oli vapaasti käytettävissä. Yksi pidempi piti jokaisessa olla, että siitä saa pitää kiinni ( 4-vuotiaan vaatimus).

ompelu
lauantai 1. tammikuuta 2011
Vihoviimeinen Lehmus sekä överi-röyhelöt
Blogataampa vielä yksi Lehmus, lankana tällä kertaa Elfin Color väri rosé ja paksuus 140m/50g. Puikkoina Knit Pron pyöröpuikko 6mm. TämäKIN lähti yhdelle kummitytölle, joten ainakin tytöt on nyt tasapuolisesti muistettu huiveilla. Poikien kohdalla taitaa olla homma vielä vähän niin ja näin, lukuun ottamatta kaivuripipoa. Tulee se joulu kai ensivuonnakin.
Omat neidit sai Tuohikontti-blogista varastetulla idealla tehdyt prinsessa-överi-röyhelöt. Kaavakin on sama, kiitos siitä, eli kaasupohjassa ilman kaavoja. Ja hyvin tai ainakin kohtuullisesti onnistui, kuten myös kruunut, joissa kullanvärisiä vanhoja kierrätyskeskuksesta haalittuja nappeja kulta-timantteina, ihan niin hienoja kun en pikaiseen saanut, mitä Tuohikontissa nähtiin. Kruunujen kultakangas on joskus ammoin ostettu ja omaksi trumpetti-hameeksi leikattu. Ikinä en sitä hametta saanut edes sovitukseen ommeltua. Viimeisenä vielä joulukirjojeni bloggaus, vaikka näyttääkin tulevan taas pitkää pitempi bloggaus yhteensä. Ruotsalaisen Kajsa Ingemarssonin kirjat olen lukenut kaikki, ja tykkäsin taas tästäkin. Sopivan kevyttä, kun en nykyisin halua lukea ainakaan mitään liian jännittävää. Missään tapauksessa kirja ei ollut tylsä, eikä liian imelä.
Anna Gavaldankin muistan jo ensimmäisestä novellikokoelmasta, jonka satuin lukemaan muutamia vuosia sitten, heti sen ilmestyttyä ja ihastuin tyyliin välittömästi. Sen jälkeen sitten aina kun uutuuksia on tullut vastaan, ne on pitänyt pikapikaa varata kirjastosta. Suosittelen siis molempia!
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Lahjahuivin suuhun saa jo katsoa
Hyvää joulunjälkeä kaikille lukijoille! Tässä näin pikainen bloggaus pukinkonttiin menneistä tekeleistä, suurimman osan taisin muistaa ikuistaakin. Jotain toki on vielä keskenkin.
Ensimmäisenä kuvissa kummipojalle lähtenyt kaivuri-pipo ja kauluri samaan sarjaan. Lankana miehen villapaidasta jäänyttä Katian Perua, ja turkoosi jotain muuta jämälankaa. Toivottavasti kaivuri-kuvio on tunnistettava. Ohjeet keksitty sitä mukaa kun työ eteni.
Sitten hempeä Rose Mohairista tehty Omppu-huivi, joka lähti kummitytön kaulaa lämmittämään. Tämä olikin yllättävän hidas tehdä esim. noihin Lehmus-huiveihin verrattuna. Harjoituksen puutetta ehkä tämän kuvion kanssa.
Ja viimeisenä isompi, kahden kerän Lehmus-huivi vanhimmalle kummitytölle, toivottavasti väri ei ole aivan yökyök... Kuva on vaihteeksi huono, mutta jonkinlainen kuitenkin. Tässä lankaa jäi päättelyn jälkeen noin 10 sentin pätkä roikkumaan, joten langan menekki osui aika nappiin :O.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)