lauantai 9. helmikuuta 2013

hus hus blogihiljaisuus

Blogihiljaisuuden murtamiseksi pakko ottaa kovat keinot käyttöön, eli etsiä viimeaikaisten ompelusten suhtkoht siedettävät kuvat ja tykittää ne kaikki samaan postaukseen. Seuraavista töistä jos saisi sitten tarkemmin ja reaaliaikaisemmin tehtyä postauksia. 

Eli, tilauksesta patakintaat. Sisus kangastukusta ko. tarkoitukseen olevaa huopaa. Päällinen Marimekon Lappuliisaa, joka jäi yli kun aiemmin päällystin tuolla kankaalla äp-makuupussin samaan osoitteeseen. 


 Saksanpojalle lähti paitoja n. koossa 92cm. Kankaat mikä mistäkin, silityskuva aikoinaan Michasilta Saksasta ja kettuaplikaatio Farbenmixin nettisivuilta. Aiemmin vasta tein isomman ketun, linkki löytyy Metsolan pallot-postauksesta.



Nappilistoja on mukava ja helppo tehdä, varsinkin kun sujuu jo melkein rutiinilla.


Turkoosiin paitaan askartelin uuden Ottobren innostamana tuollaisen kanttauksen tuonne olalle. Kaavat on omia muunnelmia jostain aiemmasta Ottobresta.




Yhtä pientä vauvaa ja upeita retrovaunuja varten ompelin tilauksesta kauniinkauniin peiton.  Sopis kyllä meidänkin sohvalle..


Välissä ohut vanukangas. Kukka on Metsolan Blossomia, sopiva aurinkoinen keltainen puuvilla löytyi rovaniemen Eurokankaasta. (siis minä kävin Rovaniemellä, mutta en Ottobrellä, hurja vääryys!!!!! )



 Asiakkaalle lähti seuraava jumpsuit, tästä tulee jotenkin molokids-merkki  mieleen, väriyhdistelmä on ihan taatusti ollut tähtien kanssa jossain sisävaatteessa? 


Koko muistaakseni 86/92cm.


Ja viimeisinpänä, muttei tosiaankaan vähäisimpänä, tällä kertaa, musta jumpsuit Metsolan ihanilla keltapalloilla höystettynä. Koko 128cm.




3 kommenttia:

Mieli kirjoitti...

Niin on kauniita ja värikkäitä ompeluksia jälleen! :)

Mun Tekemä kirjoitti...

Upeita ompeluksia! Mielettömän söötti peitto =)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ompeluksia! Tuo vaunupeitto on aivan ihana! :) tekis taas mieli tilata jotain kossille..hmm. :)