tiistai 22. marraskuuta 2016

Villaa talveen


Talven tullessa villaakin tarvitaan aina lisää ja lisää. Poikaisille neuloin raidallisia villapipoja, dropsin karisma -langasta. 


Kuvat, niinkuin näkee, otettu kun oli vielä ihan vihreää. Tällä hetkellä on maa valkoinen, mutta aika mustaa ja loskaista kyllä. 


Pitkästä aikaa värjäilin  myös merinovillaisia ompeluksia. Siskon lapsille tein kypärälakit, ja oman pojan villakalsareihin kokeilin liukuvärjäystä. 


 Värjäilen yleensä mikrossa keraamisessa vuoassa, joten koin isoihin kappaleisiin en ole onnistunut saamaan tasaista värjäystulosta. Mietin kyllä että voisihan sitä omiinkin villakalsareihin kokeilla liukuvärjätävaikka vihreät lahkeet? 


Värit näissä villakuvissa on aikalailla päin jotain pimeää paikkaa. Mutta olkoon kun on marraskuu. 


Vimosena vielä taas lahjaompelus, sen ostolahjan kylkeen tietysti, kun lasten koulukavereista on kyse :P  Tuubihuivi, jossa merinovillasisus, Tarttis tehdä itsellekin. Olis varmaan lämmin! Ehkä joululahjaksi?

Ei kommentteja: