tiistai 13. tammikuuta 2015

Kastemekko sinisellä rusetilla



Laitetaanpas esille muistin aikana vielä marras-joulukuun vaihteessa ommeltu kastemekkokin ♥


Kangas asiakkaan hankkimaa mattasatiinia, tummansininen juhlava nauha ja keskellä helmiäisnappi.

Takana on kauniit litteät pienet napit, mutta kamera sanoi vaihteeksi että akku ei riitä niin pienten asioidenkaan kuvaamiseen, joten kuvat napeista jäi saamatta.  (ja syyhän ei ole siinä että minä muistan monesti kuvaamisen siinä vaiheessa kun olen taittelemassa valmista työtä pakettiin postiin lähtöä varten, ja kiireki on, milloin ei olisi jonnekin lähtiessä?)