sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Jumppiksia


Multiraitojen loppupalat pääsivät mustaan velour-jumpsuitiin ja pipoon samaan settiin.
Multiraidat Royal-tuotteelta ja musta velour muistaakseni samasta paikasta.


Toisen  haalarin koko 56/62cm ja toinen 68cm, jos en ihan väärin muista. 


Joustofrotee-raita on omaa varastoa, valkoinen trikoo hupussa on aika raikas, raikkaampi kuin kuvasta näyttää.  
 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Nuttuja pienille


Kyllähän vauvanvaatteet on suloisia. Ja kummasti 74cm näyttää vauvan vaatteelta kun omista pienin alkaa tarvita 92cm vaatteita jo. 


Tumppujakin lähtee maailmalle harva se päivä, ja merinovillavuorella näin talven edellä.


Tämäkin suloinen setti tilauksesta.




keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tiskirättitalkoot ja sivupäivityksiä


Viime perjantaina päätin pitää tiskirättitalkoot itsekseni. 


Kaikki kankaat on joustofroteeta, jämiä tilkkulaatikosta. Koko sellainen 21x21cm.  
Kangas on kaksinkerroin ja saumuroitu reunoista yhteen. 


Vein nämä tarjolle myyjäisiin, ja ilokseni pöytään jäikin pari, jotka toin vanhojen tilalle omaan käyttööni, 
Laatikko on löytö, oi onnea!

Päivitin muuten tuonne valmiisiin vaatteisiin pari vaatetta. 
Ja lisäsin ylälaidan sivuihin erikseen Insuliinihousut-sivun.


Uusimpina tein tilauksesta kahden joustofarkkuiset inskahousut, tuollaisilla huomaamattomilla reisivetoketjuilla ja taskuilla. 


Koko sellainen 122cm. Farkkukankaat kangastukusta.
 

Tuo sininen varsinkin on sellaista ältsin joustavaa ja pehmeää, ja mietinkin että siitä tulisi vaikka itselle kivat farkkulegginsit. Pitää harkita ennen seuraavaa tilausta sinnepäin.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Keväällä jo etsin ja taisin ihan huudellakin  pitkin internetiä, kun mistään ei tuntunut löytyvän kankaita neoväreissä.  Noh, Wexlerissä tai Triteksillä tai jossain siellä kaukana päivämatkan päässä ehkä palalaarissa niitä huhuttiin olevan, mutta niin, no ei minun ulottuvillani ollenkaan.


No nyt löytyi, tai siis jo ainakin kuukausi tai kaksi sitten, Seliasta.  Lillestoffin kangas, jos en ihan väärin muista, ja niin kiva. 



Neidit sai hätäisesti ommellen t-paidat,  yksi naapurin tyttö pipon ja loppu jäi kaappiin odottelemaan kohtaloaan.  


 

maanantai 7. lokakuuta 2013

Pipoja palasista



Isommista ja pienemmistä paloista.



Omalle neidille se, josta on vähiten kuvia.  Neiti valitsi itse kankaita ja ensin luulin että lopputulos ei voi olla muuta kuin värien sekameteliä, mutta tästä tulikin hieno!  Raikas ja pirteä.


Lasten kavereille ja yhdelle kummilapselle synttärilahjoiksi muut. 



Violetin apilapipon kaveriksi tein laukun Mekkotehdas-kirjan kaavalla.




p.s. Käykääpä kurkkaamassa blogia 'Iloiset ideat'.  Awww, mitä projekteja, ihan kateeksi käy ettei vasara ja saha oikein pysy omissa käsissäni. Ja minulla on vielä onni päästä näkemään nämä projektit omin silmin, kun vain kiireisen(!!?) arjen keskellä ehtisi kylään. 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kultainen noutaja taskussansa


Mustaa trikoota, ystävällisestä kangashamsterilta saatu oikean värinen pala velouria ja piristeeksi vähän pinkkiä ompelulankaa.


 Tilauksesta sain toteuttaa syntymäpäivälahjan yhdelle pienelle neidille, jonka kotona asuu kultainen noutaja. 
Kaava oma muunnelma paljon käytetystä hupputunikan-kaavasta. Koko sellainen metrinmittaiselle käypä.


Koiran varpaat on taskussa tallessa. Vai tassutko ne koirilla on?

lauantai 21. syyskuuta 2013

Syksyistä lauantaita

Syksy ja villalangat.  
Sadepäivät ja sohvannurkka. 


Lauantai ja hauska kirja.

Ikeasta löytyi ihan meille sopivat rengasverhot. 
Kirppikseltä muutamalla eurolla löydetty puinen sänky odottelee olohuoneessa pääsyä taas tositoimiin. Pötköttäjiä tuntuu iltaisin riittävän sohvien lisäksi myös tälle ylimääräiselle petipaikalle. 


Jos minulla olisi suurennussäde, olisi tuo keinutuoli jo aikuisten kokoa. 
Jos minä osaisin päättää eikä olisi muuta rahan menoa, meillä olisi ohohuoneessa tämä tai tämä iso matto.

 Sohvannurkassa istuminen on tuottanut tulosta tälle syksyä vasta yhden villapaidan verran. Miehelle villapaita alpakka-langasta, joka paikallisesta Taitoneula-lankaliikkeestä. 


Niskamerkki oranssilla, jotta mieskin tietäisi miten päin tämä laitetaan päälle. 


Ohjetta ei ollut, ja niska on varmasti sopiva vaikka mies alkaisi kasvattaa jonkinlaista kyttyrää. Noh, ihan mukavasti se asettuu päälle, kun neule itsessään on aika raskas kuitenkin.

torstai 19. syyskuuta 2013

Kravatti olla pitää


Juhliin lähtiessä yksi perheen pikkumies tarvitsi oman kravatin, ja äidin pukuun sointuvan turkoosin kiitos tällä kertaa. 


Kuviollisen puuvillakankaan jämästä ompelin turkoosin nappi ja kuminauha-kravatin. 


Ja samantien naapurin kaiffarille samanmoisen mutta punaisen, kiitokseksi juhlapaidan lainasta. 



Näitäkin olen tehnyt myös tilauksesta, enemmän tähän asti tosin oikeammista juhlakankaista, satiinista ainakin.

 Mutta ajattelinpa että olisi ihania karkkeja vaikka Marimekon värikkäistä puuvillakankaista.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Tunika x3

Tilauksesta ompelin yhdelle reippaalle eskarilaiselle pinkin hupputunikan. 


Tunikan hupussa ja taskuissa viimeiset palat Metsolan sirkusheppa-kangasta. 


Koko 110cm, kaava oma.

Itselle ompelin jossain välissä Metsolan uudesta isosta apilasta hihattoman mekon, josta tuli ihan lempparivaate leggingsien tai kapeiden joustofarkkujen kanssa. 




Samalla kaavalla, ilman tuota rinnan alla menevää kaitaletta, tein myös Marimekon trikoosta hihattoman tunikan, mutta tämä on kyllä vahingossa aavistuksen liian tiukka, olo on aika makkara tämä päällä. Laittaisin XS-kokoisena myyntiin, mutta kangas harmillisesti otti itseensä pesunukkaa jo toisessa pesussa, plaah.


maanantai 16. syyskuuta 2013

Kaakelitrikoota ja omenia



Näissä kuvissapa on värit vähän hassusti. Kantit on reipasta kirkasta pinkkiä. Ja ihana Kaakeli-trikoo on Majapuun-valikoimista.


 Koko muistaakseni 62/68cm.


Kypärälakin ja tumppujen kaava oma, tumpuissa on vuorena merinovillaneulosta.  Näitä voi tilata  sähköpostilla tai nettisivujen kautta, ihana vauvalahja vaikkapa.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Yksinkertainen on kaunista; kastemekko

Sain ommella siskoni tyttärelle kastemekon.  


Kangas on pellavaa, hihoissa pellavan päällä pitsikangasta, joka jäin yli siskoni hääpukuun kuuluvasta bolerosta/lyhyestä jakusta. 

Malli on sukua aiemmin tekemilleni kastemekoille. Lisäsin muuten tuonne kategorioihin tunnisteen  'kastemekko', jotta nekin on nyt helppo löytää.  Jos vaikka sinäkin tilaisit minulta mieleisesi kastemekon.

Ompelin pellavasta samalla kasteliinan, joka ei tosin huomannut tulla kuviin, eikäpä siinä paljon nähtävää olisi ollutkaan. Mutta kankaana pellava sopi siihenkin mainiosti ja jää mekolle pariksi tulevia vauvoja varten.  

Helmassa on pitkästi tilaa kirjailla puvussa kastettujen lasten nimet muistiin.

Puvun pituus olalta helmaan n.95cm.



Selässä on litteät napit. Koko on sellainen 62/68cm