maanantai 22. lokakuuta 2012

Jalkalampun tuunaus

Pitkästä aikaa minä tuunasin jotain jännää.  Jotain, minkä lopputulos ylitti omatkin odotukset.


Kerran kauan sitten katsoin hyllyn takaa kateellisenä kun kaksi naista tutkivat kädessään kierrätyskeskuksessa puista pöytälampun jalkaa ja ääneen miettivät millä värillä sen maalaisi ja millaisen varjostimen siihen voisi laittaa ja mihin se sopisi jne. No, sen jälkeen minä sitten olen kulkenut silmät lampunjalkatutka-auki-asennossa kirppiksiä ja etenkin tuota edullista kierrätyskeskusta.

Sehän sitten sattui kohdalle kerran, käsittelemätöntä puuta  (eli ei poistettavaa lakkaa, jee) oleva lampunjalka. Päällä oli oranssi rimpsu-kauhtana, mutta sen jätin suosiolla kierrätyskeskukseen, kun sieltä läksin lampunjalka kainalossa kotiin. Rautakaupasta hain jonkun jossain kehumaa Empire-kalustemaalia ja jalka sai valkoisen pinnan. Sitten seurasikin suvantovaihe, kun varjostimen tyylistä tai värityksestä ei ollut minkäänlaista mielikuvaa. Nättihän tuo oli ilman varjostintakin. Niin, tai ostin toisella reissulla kierrätyskeskuksesta vaaleanharmaan varjostimen, jota yritin spray-maalata valkoisemmaksi. Lopputulos oli paljon törröttävää karvaa kankaan pinnassa ja laikukas valko-harmaa väritys. Öh, muoto ja koko kuitenkin miellyttivät niin en onneksi heittänyt vielä mäkeen.

Ikean reissullakin pyörittelin mustavalkoista varjostinta kädessäni, mutta sitä ei ollutkaan hyllyssä, joten se siitä, olisi ehkä ollut liian isokin. Ahaa-elämys tuli, kun eräs ystäväni oli päällystänyt samantapaisen varjostimen tapetilla, ja sitä tutkiessa tajusin että ehkäpä tuossa minunkin varjostimessani on sen nukkakankaan alla erikseen sellainen muovi-lieriö, jonka päälle voin vetää millaisen pinnan haluan. Ja jee, karva-kangas lähti kohtuudella (no ei tod.) irti ja minä käytin yhden aamun googlaamalla varjostimen päällystämistä ja erikeeperin laimennusta, ilman tulosta. 

Pakko siis vain kokeilla. Kankaaksi valitsin Marimekon upean Räsymatto-kuosin, jota ostin vastikään kappaverhoja varten eteiseen ja josta vielä tähänkin riitti.


Tykkään! Ihana! Jee, osasin!!


Tuohon vaakatasossa olevan peilin alle voitte kuvitella mielessänne vanhan (kolhiintuneen?) kauniin muotoisen sivustavedettävän puusängyn. Sen, jota en laiskasta etsimisestä huolimatta ole vielä löytänyt. 
(Jos sinulla on ylimääräinen, tarjoa minulle!)

9 kommenttia:

Miina kirjoitti...

Hieno tuli, paljon parempi valkosena tuo jalka! Minä haaveilin yhessä kaupassa semmosesta virkatusta kattolampunvarjostimesta. Siinä oli vaan sitä virkkausta (pylväs -semmosta), ei mitään tukirautoja eikä mitään mutta se oli jollain kovetettu niin et se pysy muodossaan... Oli siisti, ehkä opettelen virkkaamaan :)

Mieli kirjoitti...

Upeasti tuunattu!!

Anonyymi kirjoitti...

No wau!! :)

t. Jenni

Neuloo ja purkautuu. kirjoitti...

Vähänkö käy hyvin yhteen tyyliltään tuo jalka ja kangas! Kivasti freesautui maalilla :) Pidän!

Anonyymi kirjoitti...

No WAU sanon minäkin!! Tauti ku hieno!! :)

-H

Salla kirjoitti...

Tuli tosi upea! Ja nyt sitten täytyy varmaan itsekin ruveta tuollaista suunnittelemaan...

Carovarium kirjoitti...

katoppa sellanen kun anno.fi siellä mä viimeks eilen sellaisen sängyn näin :)

hieno lamppu tuli! mä en oo vielä omaani löytänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno tuli! Joko oot uudet verhot ommellu? Bloggaa heti ni saadaan ihastella! ;) -M

Anonyymi kirjoitti...

Niin upea! :) -P