tiistai 31. tammikuuta 2012

Kuka haluaa näyttää dalmatialaiselta?

Minä en. Kiitos ystävällisen OE ryhmäläisen, sain edullisesti mustavalkoista pilvitrikoota Ahkeraliisa-nimisen kangaskaupan alesta. Sitä oli noin metri pesun jälkeen ja ajattelin näppärästi tehdä siitä itselleni paidan. 
Vetoketjullisen. 
Korkeakauluksisen. 
Mukavan. 
Pitkillä resoreilla. 
Noh, teinkin, otin kaavan nykyisestä lempi-kotipaidasta. Ompelin innoissani kokoon paidan jonka värejä tehostin keltaisilla resoreilla. Vetoketju oli vielä kaupassa, mutta ajattelin kuitenkin sovittaa. Ja apua, näytin aivan dalmatialaiselta, niin dalmatialaiselta että en halua näyttää siltä edes kotona niinäpäivinä kun mies on töissä, en. Äkkiä sakset käteen ja tuhosin koko paidan. Leikkelin saumurisaumat irti ja tein palasista nopeasti bodyn vauvalle.

Eipä ole ennen näin paljon kangasta yhteen bodyyn mennytkään. Jäi sitä onneksi vielä lasten paidan kappaleiden verran. 5 veellä alkaa ihan selvästi olla pahin pinkki-kausi ohi, kun oli jo omimassa koko kangasta omin vaatteisiinsa.


Kaava tuli kuitenkin testattua ihan käypäseksi, sitä parempaa kangasta odotellessa.
Bodyn kaava edelleen joku oma sekoitus Ottobren peruspaitaa ja tutan bodya. Ja sekin vielä, tähän mun piti kokeilla nappilistan tekoa, mutta muistin sen vasta kun body oli jo valmis ja nepit olkapäillä..


9 kommenttia:

Mieli kirjoitti...

Heh! Hauska body tuli joka tapauksessa! :)

*marjuska* kirjoitti...

No olipas tarina. Joskus käy noinkin. :-D No sait ainakin kaavan kokeiltua ja saihan siitä mainion bodyn ja ilmeisesti vielä sen paidankin.

Kiva tuo edellisen postauksen hupparikin. :-)

Maisku kirjoitti...

Tosi ihana body, nuo punaiset kanttaukset näyttää hirmuhyviltä :)
Voin kuvitella dalmatialais-mielikuvan päässäni :)

Hanna kirjoitti...

:D No joskus käy näinkin!

Meinasinkin kysäistä tuossa joku aika sitten, että olihan tää kangas sitä aitoa joka ahkeraliisasta tuli! Kun oli juttua niistä kopiopilvistäkin tuolla oe:ssä, mutta mun silmiin näyttää aidolta tämä.

Anonyymi kirjoitti...

:D body kuitenkin ihana, tykkään, tykkään...punainen passaa niiiin hyvin tuohon. (olisko vinkkiä mistä kannattee tilata resorit..siis hinta/laatu suhde?) t. -kapa-

LAPINKA kirjoitti...

Hahah!! Kiitos hyvistä iltanauruista..vai että dalmatialaiselta! Bodysta tuli kuiten aivan ihana..ja vauvoillehan tuo dalmatialaistyyli sopii ehkä paremmin :)

kewa kirjoitti...

Kävi vähän samanlainen moka Metsolan hippiekukan kanssa, tein paidan itselle ja ei tykännyt ollenkaan joten nopeasti saksin sen pojalle paidaksi, tein kyllä nappilistankin... Mutta siis tämä un body on ihana!!!

Ida kirjoitti...

Kivasti antaa väriä nuo punaset resorit ja hyvän näkönen! Myös edellisen postauksen huppari on todella ihana!

irinka kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Ihanaa saada kommentteja :D

Kiitos Hanna siis vielä kankaasta!! Mä kans uskon että on sitä aitoa, kun ei näy niin selkeästi ne pysty ja vaaka välit tuossa kuviossa.

kapa: oon viimeksi tilannut resoreita Hannan kankaasta, siellä on halvempaa kuin monessa muussa ja hyvät värivalikoimat. Harmi, kun en muista Kangas Sirun hintoja, sielläkin on ollu hyvät värit viimeaikoina. Turkoosia tilasin Hannalta niin oli aika pliisua, pitääkin hakea norsuhupparin raitojen väristä pirteää taas sirusta joskus.