sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ruohonvihreää ja raikkaan sinistä

 Ompelujalkaa on kummasti vipattanut viimeaikoina, ja jotain on valmistunut varastoonkin, ostettavaksi samantien. Muutama muukin tämän postauksen jumpsuittien lisäksi.


Ruohon vihreää collegea jäi edellisestä sen verran vähän, että huono mainostaa, kun kovin isoa vaatetta siitä ei olisi kuitenkaan voinut tilata. Ompelin sitten jumpsuitin ihan irinkan perinteiseen tyyliin kaaritaskuilla, tehostekanteilla ja hupulla. 


Suloinen kuin mikä! Jumpsuit on kokoa 74/80cm.  
Mustavalkoinen on Selian Puutarhapiiloa, ja sitä on vielä varastossa pipoon tai johonkin isompaankin ehkä. 


Hupussa on tuollainen hauska 'terävä' kärki, mutta ei hiippa kuitenkaan. 


Toinen jumppis kokoa 68cm.  Raikasta apilajoustista (metsolasta) ja oranssein tehostevärein. 


Tässä on pyöreä huppu, ei taskuja, kun kuosikangas ei niitä näönvuoksi kaipaa, eikä noin pieni käyttäjä osaa niitä vielä tarvia. 


Sitten teinpä jännän löydön yhtenä päivänä, tai oikeastaan kaksikin samanlaista. Miehen vanhasta risaisesta t-paidasta löytyi yllättäen tuollainen pienempi, just meidän poijan kokoinen t-paita :O  Otettiin ne sitten käyttöön heti, poika tohkeissaan 'uudesta omasta isin teepaidasta'.  


Kuva sisältää lahjoituksena saadun tuotteen. Lahjoituksen saaminen ei edellyttänyt kuvausta, saati sitten blogipostausta ;)

p.s. en oikein ole innokas kierrätysmateriaalien käyttäjä, mutta näköjään kun t-paidoissa oli jo monen vuoden muistot, oli hauskempi tehdä niistä jotain vielä pojalle, kuin heittää suoraan roskiin tai siivousrätiksi. 

Blogipostaus tuotettu ilman yhteistyötä Liikennekoulu Tornbergin kanssa. XD

Ei kommentteja: