tiistai 27. elokuuta 2013

Siksak-college ja one piece ompuilla


 Kuvakansioiden kätköistä löytyi tälläisiakin ihanuuksia.  Jos joku pyytäisi äkkiseltään luettelemaan mitä ompelin kesäkuussa, en luultavasti muistaisi juuri mitään. Ehkä sen mitä ompelin itselleni tai  ehkä jollekin läheiselle esim syntymäpäivälahjaksi ja sen takia osaisin sijoittaa ompeluajankohdan jotenkin aikajanalle.


Collegetakki on aivan hurmaava. Pikkumiehestä joka sen sai, tuli sellaisen pikkukoviksen näköinen hurmuri vaaleine hiuksineen ja sini(?)silmineen.  Ajattelin että tuo on jotain sukua prätkätakille ja meinasin jo otsikon nimetä niin,  mutta tarkemmin kun ajattelin, ei minulla ole mitään hajua (sitä ei varmaan prätkätakista puutu?) millainen on Prätkätakki?  


Pienen sössimisen ja kankaan riittämisen takia minun piti tehdä taakse keskelle sauma. Piilotin sen kätevästi tuon Roope Ankka-merkin alle :D   Noh, ihan kokonaanhan se ei sinne sovi tuo alhaalta ylösasti yltävä pystysauma, mutta huomion tuo merkki vie 10-0 sauman tappioksi.  

Siksak on metsolan neulosta jos joku ei arvannut. 


Koko sellainen 86cm tjsp. ja saajahan oli Berliinistä vierailulla oleva siskonpoika, oli mukava nähdä!

Toinen pieni ihanuus on myös jäänyt syystä tai toisesta bloggaamatta heti valmistuttuaan.  
Tilauksesta tehty jumpsuit, koko huonon muistini mukaan joko 56 tai 62, korkeintaan 68cm. Jostakin työlistasta tai sähköpostista kokokin löytyisi mutta en nyt tähän hädättömyyteen jaksa sitä etsiä.



Kankaat on velouria ja malli sekä kaava edelleen omia.

Ja  p.s.  Nyt näitä bloggauksia sitten tuleekin ajastuksen avulla aina silloin tällöin. Koko viime sunnuntai meni kaivaessa kuvia blogattavaksi. (No ei mennyt, mutta mies lähti reissuun kameran kanssa ja muisti  tyhjentää sisällön koneelle ennen lähtöään.) 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oot kyllä NIIN reipas! huippuja vaatteita!

t. Jenni