sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

puikoilta pudonneet

Anoppi kutoi joululahjaksi pikkumiehelle ruskeat villahousut, ja toi sitten lopun ruskean ja kasan eriväristä lankaa että saan itse tehdä villatakin housujen kaveriksi. 

Sehän sopi, ihanat värit!, mutta villatakin sijaan puikoilta putkahtikin raitaneule. Voi, kun laiskana en jaksanut tehdä edestakaisneuletta, vaan halusin tehdä neuleen pyörönä. 

 



Langat Seitsemää veljestä, muistin jopa tehdä joustinneuleet pienemmillä puikoilla kuin sileän neuleen, ja ihan selvästi kannatti. Resorit on napakat ja kauniit.  Tein 1o1n ja oikeat silmukat kiertäen, jotta on tuollaista selkeämpää tuo neulepinta. 


Omiin käpäliin valmistui jo aikaa sitten myös seiskaveikasta Saltkråkan-ohjeesta lainatulla kuviolla lapaset. Ihana tämä petrooli-väri!  


Ohjeet ja silmukkamäärät omia mutu-kokeiluja. Villapaidan kamalín osuus oli tietysti lankojen päättely... muuten sileää pyöröä neuloessa pystyi vaikkapa lukemaan kirjaa, itselle tai lapsille. 


p.s. kaipaan kovasti vielä yhtä erilaista piuhaa pyörimään tähän tietokonepöydälle, tai toki mielummin langaton versio kaipaamastani kojeesta kävisi myös. Usein sunnittelen mielessäni bloggauksia työtä tehdessä, kuvittelen kuvat ja tekstit ja otsikot ja tunnisteet ja ja kaikki valmiiksi, mutta autappa kun työ on valmis, ei sitä aikaa bloggaukseen tahdo löytyä. Eli joku sellainen suora linja ajatuksista bloggerin tekstin muodostukseen ja kuvien lataukseen kiitos. Päivittyisi sitten useammin tämäkin blogi.

10 kommenttia:

Mieli kirjoitti...

Kaunis paita ja lapaset myös. Ihanat värit! :)

Maisku kirjoitti...

Tuo villapaita; ihan mieletön!! Itse olen niin laiska etten jaksa neuloa mitään isompaa työtä, kun siinä kestää niin kauan :D

Jaana K. kirjoitti...

Ihana villapaita! Saisipa itsekin jotain valmista aikaseksi. Tytön neuletakkia tehnyt jo kaksi vuotta eikä olis kun pientä silausta vaille valmis ;)

irinka kirjoitti...

Kiitokset kommenteista!
Sitkas meinasi olla tämänkin paidan loppu, mutta väkisin väänsin, että voin aloittaa jotain uutta, jos jotain vähemmän päättelemistä kaipaavaa tällä kertaa.

Jaana K, vieläkö luulet neuletakin sopivan, vai mikä koko oli kyseessä? Joskus vaan joku työ ei tahdo valmistua, sitten millään..

suppis kirjoitti...

Paidassa on todellakin ihanan herkulliset värit! :)

Anne kirjoitti...

Upea paita!

Jaana K. kirjoitti...

Aloin silloin tekemään kokoa tai kahta isompana kun tiedostin valmistumisen monesti kestävän ;) pitäis kyllä ottaa itseä niskasta kiinni ja kursia se kokoon. Onneksi värit menee pojallekin :) saa veli takin jos on nafti tytölle.

Prinsessa Pieni kirjoitti...

Ihana paita!!

Kikka kirjoitti...

Hmm, se ajatuksien välityspiuha olisi kätevä, mutta mitäs kun se ajatus kuitenkin karkaa... Tekstin välissä lukisi sujuvasti "pysähtyiköhän se pesukone jo... Mitä helv ne kakarat NYT tekee..." jne :-D

Mut hei, nättejä neulomuksia! Se ajatus siirtyi tähän kommenttiin tälleen manuaalisesti sormien kautta.

Piia / Puikoilta pujonnu kirjoitti...

Ihana raitapaita! :)