lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kristallimuovikokeiluja

Ei taas nämäkään kokeilut menneet ihan kerrasta putkeen. Ensimmäiseen tarpeeseen löysin pussukka-materiaaliksi makaronipussin. Kristallimuovia tajusin OE-keskustelun jälkeen ostaneeni kangaskaupasta kangaspöytäliinan päällä pidettäväksi suojaksi, ja sitä oli pakko päästä silppuamaan ja kokeilemaan mm. makee designin käyttämää tekniikkaa.  Pussukasta tuli muuten ihan ok, mutta suunnitteluvaiheessa hauskalta tuntunut läpinäkyvä osa pussukan laidassa ei ollutkaan valmiina yhtään hauska, siitä kun näkyy langaspätkiä, saumanvaroja ja ompeleita pussukan ja vuoren välistä...  

Taustalla vastikään virkattu kori trikookuteesta.  <3 tuo väri.

Sitten ostin karkkia että saan hienoja karkkipapereita. Luin vinkin, että ne kannattaisi silitttää varovasti liimatukikankaaseen kiinni, jolloin ompelu olisi helpompaa. Silitin, ja ompelin pussukan valmiiksi kääntämistä vaille. Kääntämisen jälkeen paljastuikin sitten inha totuus. Liima ei pitänytkään karkkipapereita tukevasti paikoillaan, vaan minulla oli tyylikäs pussukka jossa kuosina: irrallisia ja repaleisia kettukarkkipapereita tukikankaan ja kristallimuovin välissä. hmm. Seuraavaan pussukkaan tikkasin siksakilla karkkipaperien reunat tukikankaaseen, yritin muutenkin ommella ja kääntää pussin murjomatta sitä turhaan.

ps. ei hyvältä näytä tuo käyrä taustalla. Nokia varmaan?
Vetoketjutkin on kolhoja näihin pussukoihin, mutta minkäs teet kun tulee tarve tehdä pussukoita eikä muita vetoketjuja löydy kaapeista.  Kristallimuovia muuten on halvalla metrihinnalla paikallisessa jessissä myytävänä, jos joku kaipaa.

5 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Hienoja, mäkin oon tehny tollasen kettukarkkipussukan =) Miten tuota kristallimuovia käytetään?

hanna-naa kirjoitti...

Kiitos hyvistä vinkeistä. Lisäänpäs tämänkin sen loputtoman pitkän kokeiltavien juttujen listaan :D

HeiDu kirjoitti...

Nuo pussukat on kyllä hauskoja. Haluaisin joskus itekin kokeilla, mutta saa nähdä riittääkö innostus sinne asti :)

joska kirjoitti...

Kivoja pusseja. :) Ompelitko karkkipaperit, tukikankaan ja kristallimuovin yhdeksi kankaaksi?

irinka kirjoitti...

Kiitos taas kommenteista jokaiselle!

Joskan kysymällä tavalla tosiaan päädyin lopulta tekemään, eli siksakilla tikkasin yhteen tukikankaan, karkkipaperit ja kristallimuovin. Olin siis ensin silittänyt karkkipaperit kiinni liimatukikankaaseen. Tätä sitten käytin kuosikankaana ja trikoota vuorikankaana, ompelen pussukan aikalailla seuraavan linkin ohjeiden tavalla: http://annanaarteet.blogspot.com/2011/06/ompele-omasi.html