sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Tuubihuivi ja imetystunika

Viimeksi valmistui  Hjertegarnin Incawoolista neulottu tuubihuivi, kauluri siis.

Ohje yksinkertaisuudessaan kuuluu taas näin; luodaan 100 silmukkaa 7-8mm pyöröpuikoille, neulotaan suljettuna neuleena n. 100g kerän verran. Tämä on tehty 1o1n neuleena, aina kaksi kerrosta samalla tavalla, seuraavat kaksi niin että nurjat oikeiden kohdalla, oikeat nurjien silmukoiden kohdalla. Kaulurin voi neuloa myös kokonaan 1o1n, niinkuin edellisen tein.

Ohje sopii myös mm. Novitan Kelo-langalle. Ja lisäyksenä vielä, että minulla on nähtävästi hyvin löysä käsiala, joten jos teet kovin tiukkaa, kannattaa lisätä silmukoita.


Kaulurin lisäksi päällä sumeassa kuvassa on paikallisesta Helminauha-kangaskaupasta ostetusta Nanson trikoosta ommeltu imetystunika. Kaavan pohjana aiemmin mm. puuvilla ja pellavamekoissa/tunikoissa käyttämäni Imke-kaava. Vähän turhan 'leveä' näin valuvasta trikoosta, ja imetysluukun alareuna tulee niin alas että tuntuu matamilta, mutta eiköhän tätä tule käytettyä. Väri on todellisuudessa tummanruskea, toinen kuva on liian pimeä, toinen haalea.

Hihoissa on samaa trikoota pitkät 'resorit', kuten helmassakin. Kaula-aukossa on kuminauha pujotettuna, kuin myös imetysluukun alareunassa ja piiloon jäävässä yläreunassa. FOElla luukun yläreunasta olisi saanut pehmeämmän ja kevyemmän, mutta menettelee näinkin, kun ryppyä yläosassa on niin paljon. Seuraavaan versioon sitten vähemmän leveyttä ja ryppyä.

4 kommenttia:

Mun Tekemä kirjoitti...

Todella upea kauluri! Kiva kun laitoit ohjeen:)
Tykkään myös imetysmekosta!

Peppi kirjoitti...

Tuo keltainen on toinen niistä keltaisista joista tykkään... (toinen on ihan kirkas)Kaunis pinta tuossa kaulurissa!

Ida kirjoitti...

Kivan mallinen ja näkönen paita!

Suvi kirjoitti...

Aivan ihana kauluri, tarttis tehä itellekin :) Hieno myös tuo paita! :)