torstai 21. heinäkuuta 2011

Siilejä ja norsuja, yhä vaan ja edelleen

Samat otukset tunkevat kaapeista tilkkujen muodossa vuodesta toiseen. Tällä kertaa seuraavin yhdistelmin: Siili-haalarit, koko 56cm, limellä resorilla ja olkanepeillä. Kaavan piirsin Tutan valmiista haalarihousuista, joita tykkäsin pienemmällä neidillä käyttää. Samalla kaavalla, hitusen reilumpana Hannan kankaasta ostetusta sydäntrikoosta samanlaiset vaaleanpunaisilla reunoilla. Aika imelät, mutta nätit. Lahjaksi tai omaksi, riippuen käyttäjästä.

Kietaisupaidassa sama kaava, vanhasta Muotimuksuista, kuin pari postausta aiemmin lahjaksi tehdyssä paidassa. Nyt koko ihan hitusen isompi, n. 56cm.

On nämä vaan suloisia ja pieniä. Luulin ennen nuita trikooreunakanttauksia kauhean työläiksi, enkä siis juurikaan ole ommellut esim. bodeja neideille, mutta äkkiäkös nämä laittaa ja ihan siistejäkin näköjään saa.

Pitkästä aikaa puikoillakin valmistui jotain: vaippavillahousut tulokkaalle, lankojen nimiä en muista, vyötteet kadonneet aikaa sitten. Ohjeena puhelinkeskustelu siskon kanssa.  

Ja vielä: tutkiskelin vauvanvaate-valikoimaa, ja yllättäen puolipotkarit oli eniten sitä hailakkaa nyppytrikoota; joten parannukseksi siihen tein muutaman joustofroteiset. Keltaiset tuttua Metsolan Apilaa, ruskea joustofrotee Kangastukusta.

10 kommenttia:

Hilla kirjoitti...

Kivoja vauvanvaatteita! :) Samoin tuo edellisen postauksen pinnasängynsuojus on ihanan pirteä!

kewa kirjoitti...

Niin söpöjä ja kanttaukset tosi siistit!!!

Ida kirjoitti...

Todella söpöt haalarit ja siististi tehdyt kanttaukset!

Aatsipoppaa kirjoitti...

Ihania! :)

irinka kirjoitti...

Kiitokset kommenteista! Ne aina ilahduttaa :D

Anni kirjoitti...

ihania vaatteita! Ja antoisa puhelinkeskustelu näköjään :D

Anonyymi kirjoitti...

TYkkäsin eniten villahousujen ohjeesta... :) Alimmaiset pikkuset vaatteet kelpais varmasti yhelle minunkin siskolle.
-Eeva

Anonyymi kirjoitti...

TYkkäsin eniten villahousujen ohjeesta... :) Alimmaiset pikkuset vaatteet kelpais varmasti yhelle minunkin siskolle.
-Eeva

inka kirjoitti...

hienoja,upeita :)

Tiina kirjoitti...

Ihania juttuja täältä löytyi! Kas kun en ole aikaisemmin tännekään eksynyt, vaikka muistan sinun kommentoineenkin blogissani. =)

Alkoi tehdä mieli vauvanvaateompeluksia, meillekin kun kohta syntyy sellaisten käyttäjä. Mutta vielähän tässä ehtii... ;) Puolipotkareissa meillä on varmaan vähän sama tilanne kuin sulla ennen näitä - kaikki on enemmän ja vähemmän äitiyspakkaustyyliä.