perjantai 15. tammikuuta 2010

Revontuli-huivi

Hieno siitä tuli! Malli on taas Ullaneuleen Ullakolta, nimeltään Revontuli, ja siltähän se näyttääkin. Kovin on syksyiset värit, mutta jospa ne huivin saajaa miellyttäisivät.  Lankana aiemmassa bloggauksessa esiintynyt Regia Hand-Dye Effect, jota jäikin vähän, tosin en tehnyt huivista aivan yhtä suurta kuin ohje neuvoo, vaan aloitin huivin mallinmukaisen päättelyn noin sadannen kerroksen korkeudella.   


Tämän työn valmistumisessa on rehellisesti mukana onnistumisen iloa! Lanka tuntui jo aloittaessa hitusen oudolta, no värin takia enimmäkseen, se kun ei ole lähelläkään lempiväriäni ja malli oli taas uusi. Langan riittäminenkin epäilytti alusta saakka, eikä valmistuvasta huivista oikein saanut selkoa, miltä se tulisi näyttämään, työ kun oli ruttautuneena pitkille puikoille. En raaskinut enkä muistanutkaan ostaa sopivan paksuisia pyöröpuikkoja ihan tätä työtä varten.


Pientä jännitystä vielä näin loppusella, tässä blogatessani. Neiti tuli juuri olkkarista saksien ja langanpätkän kanssa. Avuliaana oli katkaissut loppulangan huivista ja tietty niin tappiin kuin ikinä voi. Pienellä venytyksellä purkautuikin pitkästi päättelyä....*puhisee kiukusta* No pelastin minkä voin, eli neulan kanssa solmin ne viimeiset silmukat, joten kestää se nyt. Ihania tuollaiset avuliaat kolmevuotiaat. Alla vielä neidin tekemä kettu, joka muutti jo mummolaan, on siis taidettu katsoa neppajymyä..


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hieno on! mummulle terveisiä!

linda kirjoitti...

aivan ihana! kelle annat sen? :)

irinka kirjoitti...

Sylvillähän nuo oli Synttärit!

linda kirjoitti...

ah niin joo :)