maanantai 21. toukokuuta 2012

Takkeja Raparperin alla


Stemmasta tarttui väkisellä mukaan pirtsakkaa, vaikkakin hitusen imelää Vallilan Raparperin alla- kangasta. Hetken mietin tuleeko siitä mekkoja vai takkeja, ja tarve voitti, joten kangas päätyi kahdeksi  tyttöjen takiksi. Olen jäänyt kaipaamaan ennen myynnissä ollutta kevään vihreää versiota tästä kankaasta. Tänä vuonna mallistossa on tämän pinkin lisäksi lila ja sininen.


Ostin kangasta muistaakseni n. 130cm ja yhden ylimääräisen sauman jouduin tekemään, että kangas riittäisi (huomaakohan sitä?). Eikä siinä, kangas olisi toki riittänyt paremmin, jos olisi leikannut tarkkaan välittämättä kuvoista, mutta eihän niin voinut tehdä. Muurahaiset piti saada hihaan, jotta niitä voi kiljua ja esitellä, kun iso murkku on hihalle kiivennyt. Ja jostain syystä annoin molempien vielä valita etukappaleeseen mieluisimman kuvion.


Kun kuosikangas on tuollaista enemmän verhoiksi tarkoitettua ohuehkoa puuvillaa, niin ompelin vuoren Annelta ostetusta edullisesta Rukka-ulkoilukankaasta, jolloin takki pitää tuulta eikä tunnu läpimärältä heti pienestä sateesta. Huppujen vuoret on kuitenkin trikoota.

Taskujen ompelu tuotti tuskaa, ne kun kannattaa tehdä aivan ensimmäisenä, ja oli jo kova palo päästä kokoamaan takkia ja nähdä kokonaisuus valmiina...mutta kyllä taas kannatti.  Neitit tarvivat taskuja tavaroilleen, ja on nämä aika hauskan näköisetkin.

Resorin värin valinta teetti myös työtä, mutta ehkä tuo musta on vähän sellainen ryhtiä tuova väri tässä. Vetoketju sitten taas on ehkä väärän värinen, mutta menköön. Rengasvetoketjut Royal-tuotteelta.


Koot 116 ja 92 tjsp. Pitäisi ehkä taas joskus ostaa jotain kaupastakin, niin osaisi paremmin kertoa mitä kokoa omat tekeleet vastaavat.


p.s.  osassa kuvista takit on jo pesty noin viidennen kerran joten ryppyäkin riittää. Jostain syystä nämä menee koko ajan päälle myös rapahommiin, ja ovat aina siis likaisena..

16 kommenttia:

NuppuNeula kirjoitti...

Onpa kertakaikkisen ihanat takit! =)

Tanja K kirjoitti...

Aivan mahtavan näköiset takit! Mä haluaisin itsellenikin tuollaisia eläimiä päälle. =)

Mun Tekemä kirjoitti...

Todella ihanat takit!

Heidi kirjoitti...

Voi, kuinka ihanat takit. Kunpa joku ompelisi meillekin tuollaiset takit.

Mieli kirjoitti...

Suloiset takit! :)

Mervi kirjoitti...

Ihanat takit!

Terhi kirjoitti...

Mielettömän ihanat takit :)

HeiDu kirjoitti...

Tää kangashan on mielettömän ihanaa! Todella hienot takit ja nuo kuviot on niin loistavat! Tykkään kovasti!!

tinttara kirjoitti...

Aivan ihanat! Eikä lainkaan liian imelää,tuo musta ehkä pelastaa siltä :)

Tiinu kirjoitti...

Tosi kivat takit!

Purnauskis kirjoitti...

Suloinen kuosi ja vielä suloisemmat takit!!

KiKiDuu kirjoitti...

Aivan ihanat takit! Ja saumaa en huomannut missään, vaikka koitin etsiä! Mahtavat! :)

Anonyymi kirjoitti...

Samat sanat kuin Tinttaralla. T. Pirta

Niinu kirjoitti...

Voi voi,mulla on tuota samaa kangasta(kevään vihreänä)pojan huoneen verhoiksi ostettuna,mutta nämä nähtyäni alkoi houkuttelemaan ihan joku muu kuin verhojen ompelu...
Ihanat takit,kertakaikkiaan!

Katja kirjoitti...

Aivan huikeet! Olen sanaton ;)

Anonyymi kirjoitti...

Suloiset takit ja ihanat tytöt!

- Pähkinäparta -