tiistai 24. huhtikuuta 2012

takaisin 70-luvulle

Viimeaikoina on taas blogihiljaisuus ollut vallalla tässä blogissa, tietää sitä että paljon on valmistunut, kun aika on mennyt ommellessa. Osittain työompeluiden parissa, mutta kun töitä on paljon, niin saa muutakin aikaan enemmän kuin muulloin. On hyvä syy priorisoida ompelut etusijalle töiden varjolla, ja unohtaa suurempi siivoaminen, leipominen ja muut vastaavat (ompelu)aikaavievät toiminnot.
Tiedossa on häitä ja hautajaisia, joita varten pikkumies tarvisi vaatetta. Muille löytyy mekkoja edellisistä juhlista, vaikka voihan olla että juuri ennen häitä tulee sitten kuitenkin kiirus...  Tein siis vakosametista poikaselle haalarihousut Ottobren 1/2012 Back to 70s-kaavalla.


Kaavakoot alkoi kyllä koosta 86, mutta pienensin noin kaksi kokoa ja säädin yksityiskohtia tietysti ommellessa.


Tulin myös siihen tulokseen että ainakaan näin pienessä koossa vetoketjua eteen ei varsinaisesti tarvita, näön vuoksi sen olisi voinut laittaa jos olisi sopiva kaapeista löytynyt.


Lisäksi laitoin lahkeisiin alavarakankaasta kaitaleet, että lahkeista voi taittaa tuon turkoosin näkymään kivasti.


Pipoja on tosiaan valmistunut myös kasapäin (he heh), kaikkia en ole kuvannutkaan, mutta tässä muutamia EilenDesignin Liikennemerkki-kankaasta.


3 kommenttia:

hanna-naa kirjoitti...

Voi kun makeat pöksyt :)

Hanna kirjoitti...

Siistit pöksyt!

Purnauskis kirjoitti...

Hienot haalarit ja hauska malli!