keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Välikauteen kruunupipo + ohje

Niin sitten minäkin, tätä aikaa kun on vaikka muille jakaa. (vitsi vitsi)
Siis, jaan kanssanne ohjeen välikausilakkiin tai pipoon tai hattuun. Nauhatkin tuohon sopisi korvallisista roikkumaan tai vaikka neppari'remmi' leuan alle. 


Varoitan lukijoita mahdollisesta rautalangasta ja itsestäänselvyyksien toistelusta.
Ensin piirretään randomina kaava, jotain seuraavan kuvan tapaan:  (toim. huom. Pään ympärysmitasta voi kaavaa piirtäessä vähentää noin sentin, että piposta saa sopivan, riippuen toki materiaalista. Näistä ainakin piti, koska kangas venyy ommellessa leveyssuunnassa, ja lisää sitten käytössä.)

 
Leikataan kaksi kappaletta taitteelta, esimerkissä vuori on fleeceä ja päällinen trikoota, sekä halutessa esim pul-kankaasta tuulisuojat korvia varten. Ne on nuo oudot vihreät. Hyvä tulisi helposti käyttämällä suoraan tuulisuoja-ominaisuuden sisältävää fleeceä vuorikankaana.

Tuulisuojat eli windstopperit ommellaan reunasta (niin reunasta, että ommel jää saumavaraan, eikä näy lopuksi päällepäin.) vuorikankaan nurjalle puolelle, ja kiinnitetään vielä yläreunasta että pysyvät kohdillaan.
Seuraavaksi ommellaan kappaleiden alareunat yhteen oikeat puolet vastakkain. 

Jolloin tekele näyttää käännettynä tältä: 


Sitten ommellaan pipo putkeksi. 


Putki käännetään pipon näköiseksi ja sovitetaan onko se sopiva. Jos ei, ommellaan putki kapeammaksi.


Seuraavaksi asetellaan pipo nurinpäin niin että sauma tulee keskelle taakse ja jaetaan yläreuna neljään osaan. Ensin ommellaan reunimmaiset pätkät kiinni. 

 















Ja sitten toiset kaksi. 


Ja pipo on valmis. 


Ja vaikka 5-vuotiaasi on itse valinnut kankaat, ja mallikin on selitetty jopa kuvia näyttäen, ei se ehkä kuitenkaan kelpaa. 


Mutta kiva oli tehdä.

8 kommenttia:

Anni kirjoitti...

:) tyk tyk

kewa kirjoitti...

Ihana!!!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Tyylikäs hattu. Kiitos ohjeesta. :)

Henni kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Ihana! Hyvä toi windstopperi siellä välissä!

Aatsipoppaa kirjoitti...

Ihana! Tuotahan pitää joskus kokeilla.

whiteandblue kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Voi, kun kerkiäis kokeilemaankin :)

Ihana tämä sinun blogisi! Omassa blogissani olisi sinulle jotain.

t. Niina

Mehukekkerit Veera kirjoitti...

vähänkö mahtava! sain tästä heti inspiraation meidän talvihattuihin, joten kiitos kiitos!

irinka kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista!

Niina, Whiteandblue: Suuret kiitokset tunnustuksesta! Sukkasadon kautta olen löytänyt blogisi ja aina ihastelen sitä otsikko-kuvaa. Villatakin ohjeen jo lisäsin to do listalle! Niin ja olen vastikään kahteenkin tunnustukseen tunnustanut itseni puhki, niin luetaan sieltä.