keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Väsyneitä blogisteja?

Tuntuu että kevään aikana olen löytänyt tieni useampaankin blogiin, missä pohditaan bloggaamisen mielekkyyttä. Bloggausvälien harvetessa tuntuu väistämättä saamattomalta, tai jos bloggausaiheet tuntuvat tylsiltä, miettii kannattaako niitä laittaakaan. Toinen syy blogiharrastuksen uudelleenpohdintaan on huomata elävänsä liian julkisesti, lukijamäärien kivutessa ja bloggausten säilyessä avoimina oman elämän tilityksinä.

No, koitan pitää oman rimani matalalla (ja olla paljastamatta liikaa), ja blogata edelleen saadakseni pidettyä jonkinlaista arkistoa tekeleistäni, niiden lähteistä ja toteuttamiseen liittyvistä huomioista.  Ja toki toivoen että joku saa täältä edes jonkinlaista vinkkiä tai intoa omiin tekemisiinsä.


Viimeisimpänä on valmistunut muutamia vaatteita kokonaan kaapin kätköistä löytyneistä kankaista. Housuissa oli  sattumoisin reikä kankaassa, joten tein sitten ruman tähden päälle koristeeksi. Lahkeissa pitkät trikooresorit jatkamassa käyttöikää. Kaavana Saimin svetarihousut Ottobrestä.  Turkoosi paita on ihanan raikas, heti neidin suosikki. Helmassa Michaels Stoffecken geisha-nauhaa merkkinä.  Ja tähänkin kaava Ottobrestä.

Ja lisäänpä vielä kuvan, jossa on myös paita, jota en ole itse tehnyt, mutta on se vaan niin makeaisen retro, että pakko näyttää se teillekin!  Vihreät paksut valmiiksi kuluneen näköiset resorit yhdistettynä tuohon ä''än ruskeaan kankaaseen, hieno!
p.s. aplikoin tähden ensin turkoosilla langalla, keltainen kun oli hukassa. Mutta sitten kun keltainen lanka löytyi, niin minäpä purin turkoosin ja applikoinkin keltaisella Venyi näköjään nuo sakaroiden päät, mutta enhän minä nyt uutta tähteä sentään vaivautunut leikkaamaan.. Huh, kiva purkaa sellaista 0-etenemisellä tehtyä tiheää kiinnitys-siksakkia, suosittelen teräväkärkisiä saksia!

3 kommenttia:

Purnauskis kirjoitti...

Itsekin bloggailen samoilla periaatteilla ja on kiva, että joku muukin tekee niin! Muiden töistä on kiva lukea!

Hienot nuo tämän postauksen tekemisesi!

Kreeta kirjoitti...

Totta turiset. Ja kun kirjoittaa matalalla profiililla, eikä paljasta mitään ihmeellistä, ei lukijämäärätkään päätä huimaa. Itsekin ajattelen, että tuleepa edes jonnekin listattua omia tekeleitä.

Anni kirjoitti...

Ihania vaatteita! <3

Niistä tuli siis sittenkin housut :))